Tämä pitkän linjan markkinointimies, on vaikuttanut lukuisille eri toimialoilla asiakaspalvelu sekä myyntitehtävä orientoituneesti. Kaupallisen alan kokemusta värittävät mukana olo sadoissa myynninedistämiskampanjoissa sekä lukuisat jälleenmyyjäkouluttajan tehtävät, joissa Antti on toiminut. Vankka näkemys kuluttajalähtöisistä markkinoista, toimii alustana arvioida myös vaatteiden vähittäismyyntiä sekä vaateteollisuutta kokonaisuutena. Kauppakorkeakoulun opintojen loppusuoralla aikaa on jäänyt kasvavissa määrin myös muuhun, jonka Antti on kanavoinut urheiluun sekä Pukeudu.fi-palvelun kehittämiseen.
Rooli Pukeudu.fi-palvelussa
Antti haluaa kehittää vaateteollisuutta toimialana uusien ideoiden sekä pelottoman suunnannäyttäjän roolissa.
Maanläheiset näkökulmat markkinointiin, myyntiin sekä asiakaspalveluun tuntuu kaikkoavan ihmismielistä arkisen “kiireen” keskellä. Tehdään asiat silmät sidottuna tutun turvallisin menetelmin, eikä olla halukkaita uudistamaan toimintatapoja. Kuluttajalähtöisillä, teknologiaan sekä asiakaspalveluun pohjautuvilla, pienillä uudistuksilla saataisiin alan yleistä arvoa nostettua sekä samalla paremmin vastattua kasvaneeseen kysyntään. Web on pullollaan tietoa muodista ja pukeutumisesta, josta käyttökelpoista suomalaiselle “perusmiehelle” on vain murto-osa. ”Nopeasti tarkasteltuna etiketti saattaa tuntua jäykältä ja monimutkaiselta, mutta pohjimmiltaan sen tarkoituksena on helpottaa ihmisen elämää“, lausahduksen Antti K. allekirjoittaa täysin.
Yllä mainitun pohjalta Antti K. laatii kirjoituksia Pukeudu.fi -blogiosioon.



Viimeisimmät kommentit