Taloustieteilijän alku, vaikka pienenä hänestä piti tulla arkkitehti tai lentäjä. Talouden, taiteen ja tyylikkyyden lisäksi Olavia kiinnostaa historia ja politiikka. Neljä-lapsisen perheen kolmas painos, jonka lapsuudessa vaatteita kierrätettiin, kuten niin monissa muissakin perheissä. Se osaltaan opetti perustavampia arvoja kuin viimeisimmän muodin mukaan kulkemista.
Rooli Pukeudu.fi:ssä
Yläasteen kronikkaan luokkatoverit huomioivat silloisen orastavan tyylitajun lausahduksella: “Olavi lähtee kouluun varmasti peilin kautta.” Tarkemmin ajateltuna on outoa, että muistan kohdaltani ainoastaan tuon lauseen. Se varmasti teki silloin suuren vaikutuksen. Oman luonteen esiintuonti pukeutumisessa on paitsi haastavaa myös hauskaa, ja ei mielestäni ole ollenkaan vaarallista, jos se “tyyli”ei tule koskaan valmiiksi.
On erittäin mielenkiintoista, kuinka suurta roolia juuri pukeutuminen ja käyttäytymissäännöt ovat yhteiskunnassa läpi historian näytelleet. Todellinen tyylikkyys lähtee kuitenkin käytöksestä ja toisten huomioon ottamisesta.



Viimeisimmät kommentit