19.5.2012

Pukeutumiseni, sehän vaikuttaa minuun

Tätä itsestään selvää asiaa ei aina meinaa muistaa. Välillä on hyvä panostaa asuvalintaan ilman mitään erityistä syytä. Ei välttämättä tarvitse laittaa ykköspukua päälle, mutta kun pukeutuu asialliseen paitaan, housuihin ja tietenkin puhtaisiin alusvaatteisiin, ulos lähtiessä siisteihin kenkiin – muista vyö, ehkä jopa hattuun ja pikkutakkiin, huomaa monesti muutoksen käytöksessään. Toisinaan ryhtikin entisestään suoristuu.

Odotukset omaa toimintaa kohtaan nousevat, jolloin availen ovet kuin itsestään mummoille ja papoille, miksei myös sille naapurin tytölle, jolle aina hieman ujostuttaa sanoa päivää. Sitä myötä jutun alkuun pääseminen helpottuu, varsinkin jos artikulointi selkiytyi samalla kerraston kunnon kohotuksen kanssa. Kannattaa aina huomioida tuntemattomatkin ja kohta hyvä käytös toimii kuin itsestään, riippumatta siitä mitä yllä on. Pieni vaiva, iso palkka.

Käytöksen muutoksen lisäksi vaatteiden sovitus-episodi käy kuivaharjoittelusta, jotta asuvalinta osuu kohdalleen ilman suurempaa draamaa, kun “se” päivä koittaa ja tilanteesta haluaisi nauttia ilman kiirettä. Ainakin itse kokeilen mielelläni muutamaa eri vaihtoehtoa, jotta asukokonaisuudesta saa yhtenäisen. Vaikka suunnilleen muistan, miltä nykyisen vaatekaappini artikkelit yksinään näyttävät ja tuntuvat, joutuu yhteensovittamista aina harrastamaan.

Itseensä panostaminen on itsensä hemmotelua, mutta miksei myös itsestään huolta pitämistä. Tämä saattaa nyt kuulostaa turhalta hedonismilta tai muuten paheksuttavalta puuhalta, mutta pidetään mielessä, että tyylikkyys on ennen kaikkea toisten ja myös itsensä arvostamista. Monille itsestään huolehtiminen tarkoittaa terveellistä ruokavaliota, kehoa rasittavan liikunnan ja mieltä rentouttavan puuhan harjoittamista, mutta uskallan väittää, että laittautuminen toimii myös, kunhan siitä ei tule päivän päätarkoitusta.

Tunnustan, että viihdyn kotona college-asussa ja villasukissa, mutta tämä ei ole mielestäni välinpitämättömyyttä. Tosin se pieni anarkisti sisälläni kannustaa kapinoimaan vallitsevaa järjestystä kohtaan juuri pukeutumalla rennosti, ja mikäs sen parempaa kuin ilmaista itseään vapaasti yksin kotona ollessaan. Kuitenkin tuo asuvalinta on tämän hetkinen oloasuni, siinä missä joku isompi herra viettää kotoaikansa samettisessa kylpytakissaan ja reinoissaan oleskellen.

Pukeutuminen viestii niitä samoja arvoja itselleni, joita yritän saada muille perille. Olen osaava, rohkea, itsevarma, hauska, jännittävä, komia, järjestelmällinen tai arvokas, tai kaikkea muuta positiivista maan ja taivaan väliltä. Taitaa myös olla, että tenttiin lukiessani, raporttia kirjoittaessani, tavaroiden järjestystä ylläpitäessäni ja ennen kaikkea käytöstavoiltani, olen astetta tomerampi, kun olen pukeutunut huolellisesti.

Kommentit

  1. pikavippi kirjoitti:

    Hieno ulkoasu tässä blogissasi. Teksti vähän vaikealukuista mustan taustavärin ja valkoisen tekstin vuoksi.

  2. Olavi Karjalainen kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi, pikavippi, pistetään palaute mietintämyssyyn hautumaan. -O.K.

Jätä kommenttisi

facebook