19.5.2012

Taitteluohjeita taskuliinalle – Osa 2 – Nelikärki

Seuraavassa herrasmiesten tyyliä vuodelta 1955. Klassikko toimii edelleen ja mallia voi halutessaan varioida kolmikärkiseksi. Taitosten välit vaihtelevat 1,5 – 3 cm:n välillä toisistaan, riippuen kärkien määrästä ja rintataskun leveydestä.

1. Taita ensin liina kulmasta kulmaan siten, että saat aikaan kolmion. Aseta kolmion pitkä sivu vasempaan reunaan, jolloin suorakulma jää oikealle.

2. Paina vasemman käden etusormella pitkän sivun keskeltä ja vie oikealla kädellä suorakulman päällimäistä laskosta ylöspäin, sopivalle etäisyydelle edellisestä kärjestä. Kaksi kärkeä on jo valmiina ja pahin takana. Jos onnistuit tässä, saat varmasti loputkin taitokset kasaan. Jos taas et, vihanhallintakykysi joutunee koetukselle.

3. Uusi temppu nyt päällimäisenä olevalle suoralle kulmalle (oikeassa reunassa). Paina vapaavalintaisella vasemman käden sormella samasta paikasta kuin edellisessa kohdassa ja tuo seuraava laskos ylös muiden joukkoon.

4. Neljännen kärjen saat taittamalla oikealla olevat alakulmat ylös muiden päälle, mutta muista jättää sopiva turvaväli.

5. Voit sommitella liinan taskuusi sopivaksi oikean reunan kulmaa taittamalla. Taita siis tarvittava määrä liinaa paketin takapuolelle. Liinan jokainen taitos voidaan silittää jo taitteluvaiheessa, jolloin reunat terävöityvät. Vaihtoehtoisesti voit silittää vain viimeisen taitoksen, jolloin taskukoriste jää ilmavammaksi.

6. Aseteta nelikärki taskuun siten, että kuvassa näkyvät taitokset jäävät ulospäin. Taskun syvyydestä riippuen myös alareunaa voidaan taittaa, jolloin liinasta jää näkyviin 2- 4 cm:n kärjet.

7. Kanna taskuliinaasi ryhdikkäästi kuin palokärki.

Jos neljä kärkeä on liikaa, voit jättää viimeisen tekemättä. Käännä silloin koko loppuliina kolmen kärjen taakse. Ensimmäiset 3 vaihetta tehdään aivan samoin kuin nelikärjessä.

Taita vielä vasemmalta törröttävä ylimääräinen liina kertaalleen koko paketin alle.

Kolmikärkesi on valmis seikkailuun.

Aiemmin julkaistut ohjeet:

http://pukeudu.fi/blogi/taitteluohjeita-taskuliinalle-osa-1-winged-puff

Taitteluohjeita taskuliinalle – Osa 1 – Winged Puff

Aiheesta on aiemmin blogattu jo täällä: http://pukeudu.fi/blogi/nelja-tapaa-taitella-taskuliina
Yleisohjeet taskuliinan käyttöön taas löytyvät täältä: http://pukeudu.fi/pukeutuminen/lisaevarusteet/taskuliinat.html

Päivitämme aihetta vielä yksityiskohtaisilla ohjeilla, jotta askartelu onnistuisi ilman turhaa tuskailua. Jos olet leppoisalla tuulella, taitosten ei tarvitse olla millintarkkoja. Muista kuitenkin, että lopullisen sommitelman tulisi olla yhtä leveä kuin kantajan rintatasku, ei liian kapea eikä liian leveä. Tarkkuutta korostaessa, kulmat saa mitata vaikka viivaimella. Silloin kannattaa myös silittää jokainen taitos jo taitteluvaiheessa. Varo käyttämästä liian kuumaa rautaa tai tarkkuus-osa imagostasi voi kärsiä inflaation. Silitysraudasta pitäisi löytyä silkille omat asetuksensa, kuten myös pellavalle. Täyteläisempiä taskutaideteoksia halutessasi, voit jättää lopputuloksen kokonaan silittämättä.

Koska juttusarjamme tulee käsittämään kokonaisuudessaan useamman mallin ohjeet, otimme taiteellisen vapauden jättää laskokset ohjekuvista silittämättä. Sitten itse asiaan…

Winged Puff, eli lentosuudelma

Mallin englanninkielinen nimi tarkoittaa siivekästä puhallusta, tuprahdusta tai pusua, mutta suomennettuna lentosuudelma lienee lähimpänä totuutta.

1. Taita liina kolmioksi ja aseta se seisomaan kärjellään, pitkä sivu ylöspäin.

2. Taita sitten vasen yläkulma keskelle alaspäin.

3. Toista tämä oikealle yläkulmalle, jolloin saat liinasta kärjellään seisovan ruudun.

4. Tässä välissä kannattaa mitata rintataskun leveys. Reunat sopivasti taittamalla, liina istuu taskussa kuin herran kukkarossa.

5. Siinähän se suukko onkin… (Kiitos kuvausassistentille)

6. Taita myös alaosaa, siten että liinasta jää lopulta näkyviin vain kärjen kolmio.

7. Aseteta liina taskuun taitokset rintaa vasten, jotta halkio jää näkyviin.

8. Juhli kuin rakkauden suurlähettiläs.

Jos et ole harrastanut paperilennokkeja pienenä poikana tai ollut toimiston huumoriveikkoja vähän isompana, suosittelemme kuivaharjoittelemaan taittelua muutaman kerran. Perustaskuliinojen hinnat pyörivät 10 euron tienoilla ja niillä pärjää ainakin alussa varsin hyvin. Kunhan kokemusta karttuu ja yksityiskohdat haluaa hioa huippuunsa, kannattaa liinan laatuun panostaa samassa suhteessa solmion kanssa.

Nykyään taskuliinalla ei liene muuta tarkoitusta kuin esiintuoda kantajansa tyylitajua ja nostaa asukokonaisuuden eleganssia. Taskuliinaa sopii niin muodollisiin tilaisuuksiin kuin arkipukeutumiseenkin. Se voi toimia myös ”jäänmurtajana”, kunhan tarinatuokiota ei aloita puhumalla omastaan ensimmäisenä. Nenäänsä siihen ei kannata pyyhkiä vaan on parempi etsiä tarkoitukseen paremmin sopivia versioita. Pahassa paikassa herrasmies tietenkin lainaa taskuliinaansa, jos neito tai pieni lapsi on liikuttuneessa mielentilassa. Tosin herrasmies itse välttää aiheuttamasta surun purskahduksia niin neidoille kuin pikkulapsillekin.