Oikea tapa säilyttää vaatteet
Kun pukua – varsinkin tummaa juhlapukua – vaikkapa puoli vuotta säilyttää käyttämättä kaapissa, havaitsee villan piilevän ominaisuuden: kutistumisen. Herrasmiessukupolvi toisensa jälkeen on tämän huomannut ja tulee tämän jatkossakin huomaamaan.
Puvuntakki ei istu sitten millään, vaikka se ostohetkellä oli mukavan väljä ja vaimo ja myyjärouvakin sitä kovin kehuivat. Pian huomataan, että asusteista ainoa kokonsa säilyttänyt on se Disney-solmio, jonka tytär Pariisista toissa jouluksi toi. ”Hyvä solmio se on – solmukin on kestänyt paikallaan Mikko-serkun viimekesäisistä häistä, vaikka ei sitä solmiota enää kirkonmenojen jälkeen kauan kaulassa pidetty – se kiedottiin Björn Borg -tyyliin hikinauhaksi, kun naapurin Paavon kanssa käytiin kättä vääntämään. Paavohan sen väännön voitti, mutta se halvattu piti rannetta koukussa. Siitähän minä sitten riemastuin ja halkoliiterin takana heitimme painiksi. Paavoa hiukan harmitti kun pukunsa repesi kainaloista, mutta ei sen vaimo onneksi sitä huomannut, kun minä lainasin oman takkini Paavolle kotimatkan ajaksi.”


