Paidan silittäminen
Tänä päivänä on enemmän ja vähemmän paitoja, jotka markkinoivat itseään helppohoitoisiksi. Helppohoitoisuuteen vaikuttavat materiaaliksi valittu puuvilla, kankaan käsittely ja joissakin tapauksissa puuvillalangan kudontatekniikka.
Helppohoitoisuus ei tarkoita yksi yhteen sitä, että paitaa ei joutuisi ikinä silittämään. Paita kannattaa aina silittää, vaikka se näyttäisi ihan sileältä. Silitetty paita on aina huolitellumman näköinen, ja eron sekä näkee että tuntee. Esimerkiksi paidanhihat lyhenevät pesun aikana hihoihin muodostuvien ryppyjen ja taitteiden takia, jolloin silitys palauttaa hihan oikean mittaiseksi. Silitetty paita on muutenkin miellyttävämpi päällä. Silittäminen helpottuu, kun silitysliike tapahtuu langan suuntaisesti
Vaikeinkin puuvilla tottelee silitysrautaa, kunhan lämpötilaa ja höyryä on tarpeeksi. Paidan tulee olla etukäteen sopivasti kostutettu, ja tässä suihkupullo on oiva apuväline. Pane kostutetut paidat vaikkapa vartiksi valkoiseen muovipussiin vetäytymään ennen silitystä, niin työ helpottuu huomattavasti.


