Tie onnistumiseen
Ihanteellista olisi, että vaatekaapissa olisi useita työpukuja, mutta jos sellainen käy lompakolle turhan raskaaksi, työvaatteeksi kannattaa valita villasekoitekankaasta valmistettu puku. Täysin polyesteristä valmistettuja pukuja kannattaa ehdottomasti välttää ainakin kahdesta hyvästä syystä. Ensinnäkin ne ovat hyvin epämiellyttäviä jatkuvassa käytössä. Toiseksi kanssaihmiset jo kaukaa tunnistavat muoviselta ja omituisen kiiltävältä vaikuttavan kankaan ja tekevät siitä omat päätelmänsä. Parhaiten rasitusta kestävässä kankaassa on suunnilleen puolet villaa ja puolet polyesteriä. Kun tähän sekoitukseen lisätään pari prosenttia elastaania, vaatteen käyttömukavuus esimerkiksi istuttaessa ja liikkeellä ollessa paranee huomattavasti. Suuren suosion ovat viime vuosina saaneet myös nanokäsitellyt kankaat, joilla varsinkin Turo Tailor on saavuttanut menestystä. Nanokäsitelty kangas hylkii kaikkea nestemäistä likaa; käytännössä neste jää kankaan pinnalle, mikä tekee tällaisesta materiaalista oivallisen juuri työkäyttöön. Jos miehellä on useita pukuja, kannattaa ainakin tummaan pukuun sijoittaa. Siihen kannattaa valita hienompilaatuinen villakangas, vaikkapa Super 120 tai vielä sitäkin kevyempi laatu.
Villa on kiistatta paras puvun materiaali – kesällä se hengittää, talvella se lämmittää, ja kosteassa ilmassa villakangas oikenee kuin uudeksi. Keskeisimpiä puvun ostoon vaikuttavia tekijöitä on palvelu. Maitokaupassa kävijän voidaan olettaa pystyvän itsenäisiin ostopäätöksiin, mutta jos pukuliikkeessä kiikuttaa puvun kassalle ja toteaa, että tällainen nyt lähtee mukaan, niin ammattitaitoinen myyjä taatusti tuntee piston sydämessään. Hän tietää, että jotain on mennyt pahasti pieleen. Asiantuntevassa vaatetusliikkeessä saa aina palvelua. Vaikka myyjän ammattitaito ei aivan vakuuttaisikaan, palvelu kannattaa aina ottaa vastaan. Heikoimmissakin tapauksissa myyjällä on tieto oman myymälänsä tuotevalikoimasta, ja se nopeuttaa asiointia huomattavasti, jos pelkkiä mustan puvun vaihtoehtoja – kaikki variaatiot huomioon ottaen – on valikoimassa parikymmentä.
Pukukauppaan ei välttämättä tarvitse mennä kauluspaidassa eikä ne juuri ne kengät mukana, joita aiot uuden puvun kanssa käyttää. Kaikissa liikkeissä on sovituspaitoja, ja ellei jossakin sellaista ole, niin myyjä aina voi sellaisen ottaa hyllystä. Lahkeen oikea mitta saattaa askarruttaa, mutta lahje on aina oikean mittainen, kun se asettuu juuri kengänkannan yläosaan. Miesten kengissä kengänkanta alkaa aina samasta kohdasta, joten lahkeen pituus voidaan mitata ilman kenkiäkin. Omat pukukengät mukana siis eivät ole välttämättömyys. Parhaiten lahkeenmitta saadaan asiakkaan seistessä sukkasillaan, jolloin lahje ei aivan kosketa kantapuolelta lattiaan. Lattian ja lahkeen väliin jää noin yksi senttimetri. Jopa kankaan laatua ja kuosia tärkeämpää on puvun istuvuus. Hieno kangas ja tyylikäs kuosi menevät täysin hukkaan, jos puku on kantajansa päällä kuin mukana kulkeva teltta.
Keskitymmekin seuraavaksi siihen, miten istuva puku valitaan. On hyvä muistaa, että puvun ei ole tarkoitus olla esimerkiksi painiasu. Sovittaessasi siis on oltava luonnollisessa asennossa ja käsien on oltava rennosti laskettuina alas. Mikä tahansa puku tuntuu pieneltä ja ahdistavalta, jos siinä heiluttelee käsiään tai tekee muita voimisteluliikkeitä. Turha väljyys puvussa tulee tarpeeseen ainoastaan tunnelmallisten hääjuhlien jatkoilla ehkä tapahtuvassa välienselvittelyssä. Puvun sovittaminen aloitetaan aina takista. Valikoimissa on useiden valmistajien tuotteita ja lukuisia malleja juuri sen takia, että kaikki mallit eivät yksinkertaisesti kaikille sovi. Jos takki ei istu hartioista, sen voi hylätä samalta seisomalta. Uuteen pukuun joudutaan lähes aina tekemään jonkinlaisia korjauksia. Tarkoitus ei ole kuitenkaan panna koko pukua uuteen uskoon, vaan aina on tavoitteena selvitä mahdollisimman pienin korjauksin.
Istuva puku
Hieman yleistäen puvusta voidaan korjata lähes kaikkea paitsi hartioita. Tai toki niidenkin istuvuutta voidaan muuttaa, mutta kustannukset karkaavat siinä vaiheessa käsistä, eivätkä useimmat liikkeet semmoiseen operaatioon ole edes suostuvaisia. Puvun tulee olla hartioista istuva, mikä tarkoittaa, ettei esimerkiksi kädellä painettaessa tunnu tyhjää tilaa. Vaikka hartian kuuluu olla napakka, sen ei kuitenkaan tule puristaa. Liika tiukkuus ilmenee tyypillisesti olkavarren vaakavekeistä, jotka siis eivät kuulu asiaan. Puvun hartiat muokkaantuvat käytössä, joten mukavuus paranee ajan myötä.
Tällä hetkellä suosituin malli on sivuhalkiollinen kaksinappinen puku. Takin profiili muistuttaa tiimalasia: se on leveimmillään hartioiden kohdalta, kapenee sulavasti aina ylempään nappiin saakka ja siitä levenee maltillisesti lantiolle. Sivuhalkioiden ansiosta kapeneminen voi olla voimakastakin ja kangas silti laskeutuu moitteettomasti. Suosittuja ovat myös kaksinappiset, takahalkiolla (keskihalkio) varustetut puvut. Näihin pukumalleihin kuuluvat housut ovat aina vekittömät ja upslaakittomat. Puvuntakin tulee selästä laskeutua sulavasti, vartalon muotoa mukaillen. Tyypillisimpiä ja silmäänpistävimpiä virheitä on käyttää selästä liian suurta pukua. Pienen väljyyden voi räätäli tai ompelija kuitenkin helposti korjata. Takin helman tulee olla takamuksen peittävä. Tällä hetkellä suosittuja ovat myös melko lyhythelmaiset mallit, joten helman pituuden suhteen voi käyttää omaa harkintaa ja makua. Takin halkioiden tulee laskeutua ilman että ne aukeavat mainittavasti tai että halkionpielet töröttävät pystyssä. Esimerkiksi kaksinappinen puku on leikattu siten, että alemman napin oletetaan aina olevan auki silloin kun ylempi nappi on kiinni. Jos alempikin nappi on kiinni, halkiot todennäköisesti alkavat pullistelemaan. Itse asiassa kaikissa malleissa takin alin nappi kuuluu pitää auki, ja sitä aina joskus ihmetelläänkin.
Erään tarinan mukaan tapa sai alkunsa Manhattanin herrapiireistä; teollisuuspohatat olivat syöneet siansorkkia ja muita herkkuja niin antaumuksella, että heidän oli pakko jättää pukujensa alimmat napit auki. Toisten mielestä taas alintanappia pidämme auki edesmenneen Englannin kuninkaan muistoksi.
Myös hihat ovat kriittinen kohta. Hihojen tulee ensinnäkin laskeutua vapaasti käsien ollessa alhaalla. Ne eivät siis saa olla turhan tiukat, mutta tiukkoja hihoja tyypillisempiä ovat liian väljät hihat. Hihan väärällä pituudella on helppo pilata koko puku. Oikean mittaiset hihat ovat silloin, kun käsivartta suoraan alaspäin venytettäessä ja kämmentä ulospäin koukistettaessa hiha laskeutuu juuri kämmenselkää vasten. Jos hihat ovat liian pitkät, ne nopeasti kuluvat käytössä ja antavat lisäksi sen vaikutelman, että puku on liian suuri. Liian lyhyet hihat taas tekevät puvusta liian pienen näköisen, ja paidanhiha paljastuu takinhihan alta liikaa. Paidanhihan tulee näkyä takinhihan alta 0,5–1,5 senttimetriä. Kannattaa muistaa, että takin kyynärtaipeeseen aina tulee käytöstä aiheutuvaa ryppyä, mikä ajan mittaan lyhentää hihaa.
Kauluspaidan kanssa sovitettaessa takinkauluksen tulee tukeutua paidan kaulusta vasten. Takki saa näyttää siltä, että se niskasta jäisi ilmaan. Paidankauluksen tulee myös selkeästi näkyä takinkauluksen alta niskasta. Housut eivät saa olla puristavat, mutta niiden täytyy pysyä jalassa ilman vyötä. Taskun istuvuus on sivullisellekin oiva signaali housun istuvuudesta. Jos taskut henkilön normaalisti seistessä aukeavat, ovat housut liian pienet. Vaikka housut olisivat istuvat vyötäröltä, niihin voi silti jäädä väljyyttä alemmas takapuolelle. Tällöin ompelija voi parantaa housun istuvuutta kaarenmuutoksella. Samalla tavoin housu voi jäädä kasaan vatsapuolelle, ja silloin malli on turhan korkea. Ratkaisu on housun madaltaminen edestä. Ei siis kannata hylätä pukua, jos takki istuu hyvin, mutta housut huonommin. Useimmiten korjausompelijalta saa avun.
Nämä ohjeet luettuasi voit pistäytyä pukuliikkeeseen sovittelemaan pukuja vaikka kesken iltalenkin, sen kummemmitta valmisteluitta. Mutta jos haluat valmistautua hyvin, seuraavassa on lisäneuvoja: Oma kokosi selviää, kun mittaat rinnanympäryksesi kainaloiden alapuolelta. Pukujen koot (46, 48, 50 jne.) eivät ole mielivaltaisesti määräytyneitä. Jos mittanauha näyttää esimerkiksi lukemaa 96, tämä jaetaan kahdella ja saadaan puvun koko, tässä tapauksessa 48. Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Suomessa ei enää ole ainuttakaan teollista pukujen valmistajaa, vaan kaikkien ”kotimaisten” valmistajien tuotanto on siirtynyt halvempien työvoimakustannusten maihin. Viimeinen Suomessa laajaa tuotantoa harjoittanut valmistaja oli Jyväskylässä toiminut Wahlgrenien suvun omistama Karjalan Puku. Tämän valmistuksen maastapaon jälkeen on kotimaisiin keskihintaisiin pukuihin ilmestynyt vakituinen vika: hihan istuttaminen olkaan on järjestelmällisesti epäonnistunut. Olisi vastuutonta yksioikoisesti todeta, että kotimaisten brändien tuotteet nyt olisivat heikomman laatuisia kuin vanhoina hyvinä aikoina. Pukuostoksilla on kuitenkin syytä erityisesti tarkata hihan kiinnitystä olkaan. Kiinnityskohta ei saa näyttää rypytetyltä.
Laadukkaan puvun tunnistaa myös siitä, että kankaan kuviot ovat saumoissa samansuuntaiset. Ankara samansuuntaisuus ei ole kuitenkaan mahdollista kaikkien puvun osien välillä, ja huomio tuleekin kiinnittää lähinnä olan ja hihan sekä taskujen kuvioinnin yhteensopivuuteen. Yksi lähes takuuvarma laadukkaan puvun tunnusmerkki ovat takin hihansuun aidot napinlävet, jotka mahdollistavat hihansuun aukaisemisen. Aidot napinlävet käytännössä kokonaan estävät hihan pituuden muuttamisen, mutta taitava korjausompelija ehkä voi tehdä jonkin verran hienosäätöä. Jos hihansuiden napit ovat avattavissa, tulee myös niiden alimman napin olla auki.
