Paidat

Keväisin kauppojen hyllyt pursuavat puolihihaisia paitoja, ja varsin tyypillistä onkin, että miehet ostavat puolihihapaitoja myös juhlakäyttöön. Moni mies on käsittänyt asian niin, että talvella mennään pitkillä hihoilla ja kesällä puolikkailla. Kauluspaidan määritelmään sisältyvät aina täyspitkät hihat, eikä puolihihallinen paita sovellu varsinkaan juhlatilaisuuksiin – ei, vaikka olisi kuinka helteinen sää. Kaupan hyllyllä paketissa olevan puolihihapaidan tunnistaa sen kolmioksi paidan etumustaan taitetusta hihasta.

Kauluspaidalla on yhtä pitkä historia kuin itse puvullakin: sitä on käytetty lähes nykyisessä muodossaan jo 1700-luvulla. Nykyinen evoluution kehitysaste, alas asti napitettu kauluspaita, patentoitiin vuonna 1871 Englannissa.

Valkoinen kauluspaita on aina juhlavin vaihtoehto pukeutumisessa. Ennen nykymuotoisten pesukoneiden yleistymistä valkoinen paita oli todellisen yläluokan tunnusmerkki. Vitivalkoinen paita ei herkän likaantumisensa takia soveltunut tavallisille duunareille. Tästä jäänteenä on edelleen elävä puhekielinen jako sini- ja valkokaulustyöläisiin.

Kauluspaidoissa on laaja skaala erilaisia kaulustyyppejä. Tärkein tyyppijako voidaan kuitenkin tehdä pystykauluksen ja sen kaulusmallin välille, jonka meidän sukupolvet kauluspaidan kaulukseksi käsittävät. Vanhimmista valokuvista voi huomata, kuinka pystykauluspaitoja käytettiin runsaasti pukujenkin kanssa, mutta 1930-luvulta lähtien pystykauluspaitaa on käytetty lähinnä enää juhlavimpien asujen kuten frakin, smokin ja saketin kanssa.

Vaatetusliikkeiden paitahyllyltä löytyy myös napillisia kaulusmalleja, joissa kauluksen kärki kiinnittyy napilla paitaan. Nappikauluksiset paidat ovat tyyliltään rennompia kuin tavallisen kaulusmallin paidat. Lisäksi tälle kaulusmallityypille on muodostunut oma vakiintunut käyttäjäkuntansa, josta hyvänä esimerkkinä on Jokerien valmentaja Hannu Jortikka.

Kaulusmallien lisäksi eroja on myös paitojen hihansuissa. Paitaa ostaessa tulee varmistaa, että tarvittaessa kalvosimet voi koristaa kalvosinnapein. Paitamallissa, jossa ei ole käännettyjä kalvosimia, tulee napin kohdalla olla reikä. Silloin hihansuiden sisäpinnat voidaan laittaa vastakkain ja reiästä pujottaa kalvosinnapit. Suosittelemme tässä tapauksessa paidannapin poistamista kalvosinnapin tieltä. Juhlavin vaihtoehto on kuitenkin ehdottomasti tuplamansettihiha, jossa hihansuu taittuu taaksepäin ja kiinnittyy aina kalvosinnapein. Tällaisissa valkoisissa kauluspaidoissa on yleensä myös piilonapitus etumuksessa. Vaikkei tämä malli virallinen smokkipaita olekaan, sitä voi aivan yhtä hyvin käyttää smokin kanssa, siipikauluksellisen paidan sijaan.

Myös kaulusmallien korkeudessa on eroja. Lyhempikaulaisen kannattaa valita matalampi kaulustyyppi, jolloin kaulus ei hierrä kaulan yläosaa. Kauluksen kovuusasteellakin on merkitystä. Mitä pehmeämpi kaulus, sitä rennompaan käyttöön paita on tarkoitettu. Ja vastaavasti, mitä kovempi kaulus, sitä juhlavammasta paidasta on kysymys.

Vaatetusliikkeiden valikoimista löytyy tyypillisesti kolmeen istuvuustyyppiin jaettuja paidan runkoja. Leikkaukseltaan kapeimpia ovat A-tyypin paidat. Keskivertomiehen tyyppinä voidaan pitää B:tä, johon myös perusliikkeiden valikoima pääsääntöisesti painottuu. Väljin mitoitus, joka sopii myös kaikkein kookkaimmille miehille, on C-tyyppi. Näihin tyyppeihin on voitu lisätä myös erityispitkäksi sanottu ominaisuus, joka tarkoittaa tavallisesti sitä, että hihat ovat neljä senttiä ja helma kuusi senttiä pidemmät kuin normaalimallissa. Eri valmistajilla on käytössään omat nimityksensä vartalotyypeille, joten kannattaa mittataulukosta tai sovittamalla selvittää soveltuvuus, ellei malli ole entuudestaan tuttu.



Tulosta sivu