Henkilökuva historiasta – Hugo Boss

Saksalaissyntyinen Hugo Ferdinand Boss perusti ensimmäisen vaatealan yrityksensä vuonna 1923 Stuttgartin lähistöllä Metzingerissä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika hyperinflaatioineen oli Saksassa taloudellisesti sekavaa, ja myös Boss ajautui vaikeuksiin. Vaikeudet johtivat vuonna 1930 konkurssiin.

Jo seuraavana vuonna Boss oli perustamassa uutta yritystä. Samana vuonna hän hankki myös kansallissosialistisen puolueen jäsenkirjan, mitä voidaan pitää merkittävämpänä tapahtumana hänen urallaan. Tuskin olisimme koskaan Hugo Bossista kuulleetkaan, ellei Adolf Hitler olisi noussut valtaan Saksassa vuonna 1933. Puolueen jäsenenä Bossista nimittäin tuli valtion virallinen vaatettaja aina Hitler-Jugendista SS-joukkoihin. Saksa valmistautui sotaan, ja on helppo ymmärtää asian merkitys Bossin liiketoiminnalle.

Saksa kuitenkin hävisi sodan. Hugo Boss joutui maksamaan kalliin hinnan tekemisistään, kun ilmeni, että myös Bossin tehtaita oli pyöritetty orjatyövoimalla. Hugo Boss itse kuoli vuonna 1948, mutta liiketoiminta jäi elämään. Tuotanto kääntyi armeijan varustamisesta siviilipukuteollisuudeksi. Tänä päivänä Hugo Boss on maailman johtavia muotitaloja. Sillä on toimintaa yli 100 maassa, ja Bossin nimellä varustettuja tuotteita myydään tuhansissa jälleenmyyntiliikkeessä.



Tulosta sivu