Savile Row
Lontoon pukumuodin keskuksen Savile Row’n räätälit asettivat standardinsa aikansa suosituimmalle puvulle, joka sai nimekseen English drape. Mallille tyypillistä olivat leveähköt, vain kevyesti topatut hartiat. Ominaista oli myös kapeneva linja, jolloin puku antoi kantajastaan voimakkaan ja vantteran kuvan. Housujen vyötärö oli niin korkealla, että vyön käyttö oli hankalaa. Tavallista olikin käyttää henkseleitä (engl. braces). Suosituin materiaali oli villa, ja ajalle tyypillistä olivat esim. kalanruotokuviot.
Savile Row on maailman vaatturityön keskus. Se on aikojen saatossa saanut oman erityispiirteensä muun muassa siitä, että alueelle on aikoinaan muuttanut lukuisia juutalaisia huippuvaattureita, jotka yhdistivät tiukkaan brittiläiseen etikettiin omien kotimaidensa parhaat vivahteet.
English drapen kilpailijaksi kehittyi ruudullinen glencheck-puku, joka sekin oli saanut alkunsa Englannissa. Ensimmäinen glencheck-puku nähtiin jo vuonna 1923 Walesin prinssin yllä, mutta suuren yleisön suosion tämä pukutyyppi saavutti vasta 30-luvulla yliopisto-opiskelijoiden parissa. Tuohon aikaan oli vielä tapana käyttää samaa pukua ympärivuotisesti. Koska sen ajan villapuvut olivat paksuhkoja ja hieman epämiellyttäviä kesäkuukausina, räätälit alkoivat käyttää kevyempiä materiaaleja, esimerkiksi kevyempää villaa ja silkkiä. Puvun käytettävyys parani huomattavasti, sillä pukujen painosta katosi lähes puolet.
Paksumpien kankaiden käyttö oli hiilillä lämmitetyissä viileissä konttoritiloissa aiemmin ollut hyvin ymmärrettävää, mutta ajan myötä myös arki- ja talvipuvuissa alettiin käyttää kevyempiä kankaita. Olipa miehen puku sitten arvokas tai halpa, sen kanssa käytettiin aina huolellisesti valittua hattu- ja solmioyhdistelmää. Myös taskuliinojen käyttö oli yleistä, ja todellisilla herrasmiehillä keikkui kävelykeppi kainalossaan.
”Yleisemmin puvun käyttö bisnesmaailmassa löi läpi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Manhattanin katukuvassa lähes kaikilla miehillä oli tuohon aikaan puku, ja puvun käyttö oli itse asiassa huomattavasti yleisempää kuin nykyisin.”
Myös nykypäivänä Italia ja Englanti ovat pukumuodon kiistattomat suunnannäyttäjät. Englannissa mies ilmaisee omalla puvulla yhteiskuntaluokansa, jota edustaa. Englantilaisen puvun tunnusmerkkeihin kuuluu kaiken yksilöllisyyden karsiminen ja tiukasti esi-isiltä perityn koodiston noudattaminen.
Italialainen mies puolestaan haluaa nimenomaan erottua massasta silti rikkomatta hienostuneisuuden ja tyylikkyyden rajoja. Italian pukukulttuuri on jatkumo maan perinteelle, jossa itseään kunnioittava mies osoittaa pukeutumisellaan varallisuutensa (tai teeskennellyn varallisuutensa – tähän piirteeseen taitaa törmätä myös täällä Pohjolassa).
