Nino Cerruti - Cerruti 1881
Ainakin Italiassa se osataan – Nimittäin kankaan valmistus. Alppien reunustaman Pienmonten alueella sijaitseva Biellan maakunta on erityisen kuuluisa kankaan valmistajistaan. Sieltä on kotoisin myös maailman maineeseen yltänyt Cerrutin suku.
Lanificio Fratelli Cerruti 1881 aloitti nimensä mukaisesti villakankaiden valmistuksen vuonna 1881, kun veljekset Antonio, Quintino ja Stefano Cerrutti perustivat perheyrityksen. Varsinaiseen maailman maineeseen Cerruti alkoi kohota, kun yrityksen johtoon nousi suvun kolmas sukupolvi, Nino Cerruti. Isänsä kuoltua vuonna 1950 Nino Cerruti lopetti opintonsa ja siirtyi yrityksen johtoon vain 20-vuotiaana. Tehdas valmisti korkean laatuluokan miesten valmisvaatteita, jotka saatiin näyttämään lähes räätälin työltä teollisesta tuotantotavastaan huolimatta. Cerruttin vaatteet pääsivät lukuisiin Hollywood elokuviin, mikä vahvisti brändiä entisestään. 1960-luvulla Nino Cerrutin alaisuudessa toimi myös muuan lupaava miehenalku Giorgio Armani.
Tuotemerkki 1881 Cerruti lanseerattiin virallisesti Cerrutin avatessa liikkeensä Pariisissa vuonna 1967.


